Jukka Lagerstedt tähtää 110% suoritukseen Formula Ford -luokassa

Viime vuoden Formula Ford Zetec -luokan Suomen Cupin mestari Jukka Lagerstedt aikoo tänä vuonna kilpailla Formula Ford -luokassa. Mies aloittaa kilpakautensa Rata-SM-sarjan ulkopuolisella Botniarace-ratakilpailulla tänä viikonloppuna Botniaringin moottoriradalla.

54-vuotias liikemies on ajanut kilpaa vuodesta 1983, joskin piti lähes 20 vuoden tauon kilpailemisesta ennen viime kautta. Miehen tavoitteena on yltää parhaimpaan suoritukseensa ja lähteä tavoittelemaan Formula Fordien ennätyksellistä 50 000 euron kilpailustipendiä.

- Tällä kaudella 2018 ajetaan Formula Ford SM-sarja sekä Formula Ford Malja. Teknisenä asiantuntijana tiimissä toimii Jukka
Salomäki Lapualta. Tavoitteena on pystyä 110%:n suorituksiin. Niitä lähdetään tavoittelemaan manageri Pekka Laasosen Tanskasta hankkimalla Formula Ford Duratec:lla, jolla tanskalainen Kasper Larsén saavutti 2015 Euro Cup-mestaruuden ja Tanskan mestaruushopeaa. Lisäksi lähdetään tavoittelemaan syksyllä jaossa olevaa merkittävää stipendiä kaudelle 2019. Tarkoitus jatkaa ensi vuonna 2019 The Gran Turismo SM-sarjassa, suunnittelee Lagerstedt.

Kansallinen Botniarace -ratakilpailu ajetaan lauantaina 5. toukokuuta Botniaringin moottoriradalla, ja Rata-SM-sarja starttaa Hämeenlinnasta Ahveniston radalta 16.-17. kesäkuuta.

Teksti: Rata-SM / Jukka Lagerstedtin tiedotus

Kuva: Jukka Lagerstedtin tiedotus

04.05.2018

Moottoriurheilu.tv

Viralliset kisatuotteet